EROAUTTAMISEN KESKUSTELU
Kuka voi tulla keskusteluun?
Eroauttamisen keskustelut on tarkoitettu kaikille, joita vanhempien ero koskettaa: vanhemmille yhdessä tai erikseen sekä perheen lapsille ja nuorille. Keskusteluihin voi tulla eroprosessin missä vaiheessa tahansa, kun ero on vasta pohdintavaiheessa tai kun päätös on tehty. Erosta voi myös olla kulunut jo useita vuosia. Keskustelut ovat luottamuksellisia ja ne pyritään järjestämään noin viikon sisällä yhteyenotosta.
Lasten ja nuorten kanssa keskustelut järjestetään ikätason mukaisesti; esimerkiksi pienempien lasten kanssa asioita käsitellään erilaisten satujen, tehtävien ja leikkien kautta.
Mistä keskusteluissa puhutaan?
Keskusteluissa puhutaan siitä, mistä vanhempi tai vanhemmat haluavat puhua. Lasten kanssa työskennellään niiden asioiden parissa, joihin vanhemmat toivovat tukea. Nuorten kanssa työskentely muotoutuu sen mukaan, minkä ikäinen nuori on ja miten nuori itse toivoo asioitaan käsiteltävän.
Tavoitteena on saada arki sujumaan sekä tukea kaikkien perheenjäsenten jaksamista ja voimavaroja arjessa. Lisäksi tavoitteena on turvata molempien vanhempien säilyminen lapsen/lasten elämässä. Tarvittaessa kartoitamme myös muita palveluita perheelle heidän niin halutessaan.
Lähetettä ei tarvita joten ajan voi varata suoraan. Palvelu on maksutonta (1-5 käyntikertaa/asiakas). Ajan saa varattua soittamalla tai lähettämällä sähköpostia.
Yhteystiedot
Sam 044 773 2431
Tilda 044 726 2452